'

Syksyn saapuessa myös insinöörit tarvitsevat raikasta ulkoilmaa sekä hyvää ravintoa ja mikäpä olisi tähän parempi ratkaisu kuin riistaruoka. Ulkoilun tarve täyttyykin helposti viikon jahdattuaan lintuja metsissä ja ruokailemaan pääsee lähes heti linnun löydettyään.

Tämä ruoka veti omat polveni veteliksi, joten minun on parasta varoittaa siittä jo heti aluksi. Lisäksi tällä rualla voit helposti opettaa mahdollisia lapsiasi riistan ja sienten makuun sekä perustella kumppanillesi harrastuksesi rahalliset menot seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Nyt siis ensin metsälle tai jos sinulla jo on lintu, voit siirtyä keittiöön.

Yksi poikateeri. Lisäksi metsästä kannatta poimia mukaan reilu litra suppilovahveroita.

Ainekset pääpiirteittäin:

  • Yksi teeri tai muu riistalintu
  • Runsaansi suppilovahveroita
  • Kaksi sipulia ja pari valkosipulin kynttä
  • 3dl Kuohukermaa
  • Lihaliemikuutio
  • Pari ruokalusikallista jauhoja
  • Perunoita lisukkeeksi
  • Juomaksi vettä, olutta ja viiniä maun mukaan

Esivalmistelut

Ruoka vaatii nopeudestaan huolimatta kohtuullisen paljon valmisteluja mukaan lukien: linnun suolistus, riiputus ja nylkeminen, rintafileiden leikkaus, sienien poiminta ja putsaus, sipulien hienontaminen ja perunoiden kuoriminen sekä kermapurkin ja lihaliemikuution ostaminen. Jos tarvitset apua riistan käsittelyssä, löydät apua täältä. Kun esivalmistelut ovat valmiina, pitäisi keittiössä ollla suurinpiirtein tälläinen näky:

Kuvassa hienonnettu sipuli, putsatut sienet sekä teeren rintafileet. Sipulista vain kolmannes on tosin laudalla esillä, joten muista laittaa enemmän sipulia. Lisäksi, tähän kastikkeeseen teerestä käytetään van fileet ja muu liha kypsennetään padassa heinäsorsan kanssa myöhemmin.

Valmistus

Seuraavaksi sienet hienonnetaan ja laitetaan kuumalle pannulle ilman rasvaa kuivamaan. Olen kuullut sekä itse todennut, että sienistä tulee vähemmän sitkeitä, kun ne ensin kuivattaa pannulla ennen rasvan lisäämistä, siksi näin. Kun sienet kihisevät pannulla, on aika leikata liha sopiviksi paloiksi. Tässä kannatta huomioida lihan syiden suunta ja leikata mielluummin lyhyt kuin pitkäsyisiä paloja.

Liha leikataan herkullisiksi kuutioiksi.

Kun sienet ovat käyneet kuiviksi, on lihan vuoro siirtyä pannulle. Nosta sienet pois pannulta ja lisää pannulle riittävästi voita lihan käristykseen. Käristä lihan pinta mieleiseksi ja lisää sienet takaisin pannulle sipulien kera. Lisää myös kuumaa vettä pannulle sen verran, että ainekset lähes peittyvät. Veden vähän kiehuessa voit listätä lihaliemikuution sekä jauhot varavasto ripoteltuna. Voit laittaa perunat kiehumaan samalla kun lisäät veden, jotta perunat ja liha ovat suunnilleen samaan aikaan valmiina. Hyvin riiputettu liha mureutuu yllättävän nopeasti samalla kun perunat kypsyvät.

Tästä eteenpäin kokin on syytä pitää näppinsä kurissa, jotta ei sorru syömään kuormasta. Voit lisätä lihan sekään hiukan suolaa ja pippuria, mutta muista, että lihaliemikuutiossa on paljon suolaa. Lisäksi mielestäni tällaista herkkuruokaa ei kannata piilottaa eksoottisten mausteiden alle, vaan kannattaa luottaa sienien ja teeren herkulliseen makuyhdistelmään.
Kastike näyttää jo täydelliseltä veden, jauhojen ja lihaliemikuution lisäämisen jälkeen. Vielä on kuitenkin syytä malttaa mielensä ja antaa lihan mureutua sekä maustua.

Nyt maltti on valttia. Lihan täytyy saada rauhassa hautua välillä sekoittaen. Voit antaa kastikkeen kuplia hiljakseen ja lisää tarvittaessa tilkkanen lisää vettä. Nyt sinulla on hyvin aikaa siivota keittiötä ja valmistella kattaus. Suosittelen ruokajuomaksi olutta tai punaviiniä. Viinin ei kuitenkaan tarvitse olla kaupan väkevintä, koska kohta lisättävä kerma pehmentää ruuan riistaista makua huomattavasti. Lisää siis kerma, kun perunat alkavat olla valmiina ja keitä kastiketta vielä vähän kokoon.

Kerma lisätään lopuksi. Jos kastike vaikuttaa liian löysältä, anna osan vedestä hautua pois. Näin saat ruuasta vielä maukkaampaa, kun kerma täytelöittää keitoksen. Lopulliset makutestit on miös syytä tehdä tässä vaiheessa. Pahoittelut tärähtäneestä kuvasta, mutta kädet jo tärisivät malttamattomana.

Viimeinen vaihe on tarjoilu. Nosta perunat ja kastike pöytään ja kutsu vieraasi syömään tai nauti yksin.

Valmis kastike näyttää herkulliselta, tuoksuu taivaalliselle ja maku on sanoin kuvaamaton. Kuvassa tarjoiluehdotus. Kauniit astia kruunaavat elämyksen. Tämä on viimeinen kuva, jonka kerkesin ottamaan ennen kuin ruoka katosi vatsoihin kehujen kera.

–Mainos alkaa–

–Mainos loppuu–

Yhteenveto

Tämä kastike on varmasti yksi parhaista tavoista tarjoilla riistalinnun rintafileitä vaativille jahtikavereille tai kokonaan uusille riistan ystäville. Kastikkeessa on helppo yhdistää syksyn makuja suoraan metsästä ja omasta kasvimaasta. Perunat, sipulit, sienet ja liha löytyvät suoraan oven takaa ulkoilmasta, joten maut ovat raikkaita ja rakkaita.

Itse en katsonut tarpeelliseksi valmistaa salaattia, mutta puolukoita olisin kerännyt soseeksi jos olisin kerennyt. Jos sinulla on tällaiseen ruokaan sopiva salaatti tai muu lisuke, niin jätä kommetti. Voit myös kommentoida reseptiä muutenkin. Hyvää syksyn jatkoa ja onnea sekä metsälle että keittiöön!


6 kommenttia

Riitta Tamminen-Tallgren & #183;23.9.2019 22:02

Aivan varmasti hyvää! Minulla on kokemusta haahkan metsästyksestä ja laittamisesta. En tosin enää vuosiin ole käynyt linnustamassa, Osku koirani kuoleman jälkeen. Mietin tuossa itsekseni, että miten sen tein, kun nykäisin kerralla suolet ulos haahkasta. Niitä oli joskus ihan pakastettavaksi ja silloin nopeus oli valttia.

    Jussi Tamminen & #183;27.9.2019 10:33

    Varmasti siinä kehittyy koko ajan ja jos pääsee paljon suolistamaan niin sitä nopeammin ne tulee ulos. Taitaa olla haahkakannat nykyisin vähän taantuneet entisestä. Siellä Hangon seudullako olette niitä pyytäneet?

Elina Rantapuska & #183;30.12.2020 21:44

Resepti kuulostaa taivaalliselta, mutta miten olisi syntinen tujaus Madeiraviiniä tai konjakkia, vai onko parempi juottaa ne kokille? Lisäkkeeksi hauduttaisin perunoiden lisäksi tai vaikka niiden sijaan uunijuureksia keventämään aika tuhtia kokonaisuutta.

    Jussi Tamminen & #183;30.12.2020 22:00

    Morjens Elina ja kiitos viestistä.
    Tuo lienee riippuvan kokista ja miten sen haluaa marinoida, mutta kastikkeen sekaan en ehkä laittaisi testaamatta ensin pieneen määrään. Noilla liemillä mureuttaisi vaikka vähän kookkaammankin kokin.
    Varmasti sopii juurekset kans samalle lautaselle tämän kastikkeen kanssa. En niitä oikein tunne, mutta kieltämättä hiukan perunaa vähämpi tärkkelyksinen voisi olla raikas yhdistelmä.

    Jussi

Virpi Kurtti & #183;6.12.2021 18:40

Ihan parasta riistalihan kaveriksi on marja-aronia hyytelö, joka on maustettu neilikallla. Kiitos ohjeestasi.

    Jussi Tamminen & #183;4.1.2022 15:35

    Kiitos vinkistä. Ei ole tullut mieleen käyttää neilikkaa riistan kanssa. Pitääpäs koittaa, kun saa taas jotain kokattavaa.
    Jussi

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *