Hip hei! Mainoksien näyttäminen omilla kotisivuilla oli yksi ensimmäisistä tavoitteista, joita suunnittelin näille kotisivuilleni ja nyt se on saavutettu. Olen tyytyväinen ja onnellinen, mutta onneksi matka ei pääty vaan täydentyy uusilla haasteilla. Mainoksissa on nimittäin vielä rutkasti optimoinnin varaa, koska en halua niiden pomppivan joka paikassa ja tukkivan koko sivustoa. Lisäksi mainokset ovat tehneet sivuista entistä raskaammat, vaikkakin ovat jo tuottaneet muutaman sentin.
Sivujen saaminen hyväksytyiksi Googlen AdSense palveluun ei ollut kovin helppoa ja se näyttää olevan aika hankalaa monille muillekkin. Sivustolla pitää nimittäin olla riittävästi sisältöä, sivujen tulee olla sulavat, sisällä pitää olla omaperäistä ja uutta, sivuilla ei saa olla toistoa, sivuilla ei saa olla kiellettyä materiaalia, sivujen täytyy toimia nopeasti, sivuston tulee olla riittävän iäkäs, sivuilla tulee olla riittävästi käviöitä… Lista on loputon ja lopulta aika epäselvä, koska tarkkoja määriä ei löydä mistään. Oma AdSense hakemus hylättiin useita kertoja, mutta lopulta minua onnisti. Keskityin sivuilla kolmeen asiaan, kävijämäärään, sisällön määrään sekä sivuston viimeistelyyn. Kävijöitä sain jakamalla artikkeleitani kavereille ja Facebookkiin, sisältöä koitin kirjoittaa aina kun kerkesin ja lopulta jaksoin myös viimeistellä yleisen ulkoasun sekä sivut. Ilmeisesti kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta lopulta minulla oli noin 1-10 päivittäistä kävijää sekä sadan ihmisen piikkejä mainostuksien yhteydessä. Artikkeleja minulla oli seitsemän suomenkielistä ja yksi englanninkielinen. Luultavasti sivuja tarkastavat ihmiset, koska yksi haku saattaa kestää viikon, kunnes se lopulta hylätään. Olin juuri saanut Veeran nettisivut tehtyä ja mainostin niitä omien sivujen kautta ja sain aika suuren ja pitkäkestoisen kävijä piikin. Sitten laitoin taas hakemuksen Google AdSenseen, mutta päätös oli kahden päivän päästä kielteinen. Siitä harmistuneena laitoin välittömästi hakemuksen uudelleen ja parin päivän päästä sattumalta huomasin, että ”Hei, täällähän on kaikki sivut täynnä mainoksia”. Sitten vähän asetuksien kanssa taisteltuani, automaattiset mainokset katosivat kokonaan. Siksi tämän artikkelin kirjoitushetkellä tässä artikkelissa on kaksi manuaalisesti laitettua mainosta, mutta tilanne saattaa parantua yöunien ja pienen selvittelyn jälkeen. Lopulta mainokset sai ehkä helpommin kuin olisin luullut, mutta koska prosessi on niin epämääräinen, en missään vaiheessa tiennyt koska tärppää.
[the_ad id=”38″]
Uudet tavoitteet (SEO, Suorituskyky ja mainostulot)
Jotta sivuissa riittää vielä puuhaa ja minulla kehityttävää niin päätän asettaa seuraaviksi tavoitteiksi hakukoneoptimoinnin (SEO), sivuston suorituskyvyn sekä mainostulojen maksimoimisen. Lisäksi minun pitää viimeistellä sivun ulkoasua ja sisältöä nykyisiltä osin. Sisältäen aloitetun käännöstyön englanniksi sekä kiinteiden sivujen loppuun kirjoittaminen. Hakukoneoptimointi aloitettiin jo täällä, mutta muut uudet tavoitteet ovat neitseellisluonteisia. Matka siis jatkuu ja toivottavasti jossain vaiheessa kääntyisi jopa ammatiksi ellei insinöörimaailman tuulet vie mennessään.
Kiitos lukemisesta ja toivottavasti olen voinut tarjota kiinnostavaa sisältöä!
[the_ad id=”38″]
0 kommenttia