'

Miksi mainostaa?

Sivusto tai sovellus lienee helpointa lyödä rahoiksi mainoksilla, koska tällöin sivun tai sovelluksen käyttäminen on ilmaista käyttäjille ja kehittäjä saa palkkaa työstään. Mainostaminen on myös kehittynyt huimasti viime vuosina. Käyttäjät yksilöidään yhä tarkemmin ja mainokset kohdennetaan tämän tiedon perusteella yksilöllisesti. Jokainen somen käyttäjä onkin varmasti huomannut mainoksien reakoivan internetissä selattuihin asioihin. Jos esimerkiksi googlaat uusia bluetooth kuulokkeita, voit olla varma että saat mainoksia uusista kuulokkeista Facebook sivullesi. Tällätavoin mainostaja voi käyttää mainosbudjettinsa tehokkaammin. Voisi siis sanoa, että tilanteesta hyötyvät kaikki. Toinen hyvä syy mainostaa omilla sivuillaan on sen helppous. Mainokset saakin näkyviin muutamalla klikkauksella ja tekemällä tunnukset muutamaan Googlen palveluun.

Miten mainostaa?

Kaksi helpointa tapaa päästä nauttimaan mainostuloista on oman kokemukseni pohjalta Googlen Adsense ja AdMob. Nämä palvelut saat käyttöösi rekisteröitymällä mainittuihin palveluihin. Toki tarvitset ensin joko omat kotisivut Adsenseä varten tai oman sovelluksen AdMobbia varten. Tarkoituksenani on tehdä molemmista palveluista omat postaukset joissa kerron tarkemmin kuinka saat palvelut käyttöösi. Lyhyesti sanottuna, Adsensestä saat koodin, joka lisätään sivuille ja mainokset ilmestyvät enemmän tai vähemmän automaattisesti, AdMod vaatii muutaman Google-palvelun liittämistä sovellukseen ja mainosyksikön luomisen netissä ja lisäämistä sovellukseen.

Mitä olen itse hyötynyt mainoksista?

Itse olen onnistunut lisäämään AdMob mainokset sovellukseeni Sotilasarvot ja tienannut rahaa noin kolme euroa vaikka sovelluksella on latauksia vielä vasta alle kaksikymmentä. Mainokset ovat siis tuottaneet rahaa yllättävän helposti vaadittuun työpanokseen nähden. Odotettavaa onkin, että mainostulot kasvavat uuden saapumiserän astuttua palvelukseen Tammikuussa. (tilanne 15.10.2019. nyt sovellus tuottaa noin 3 euroa kuukaudessa).

AdMobin tilanne 1.9.2019. Ilokseni huomasin, että mainokset alkoivat näkymään kunnolla ja että olen tienannut tänään 0.02 euroa.

Adsensen tilanne on kuitenkin vähän kimuranttisempi. Jotta mainokset voi saada sivuille, täytyy sivu saada hyväksyttyä Adsensessä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsessään vaan sivuilla täytyy olla tarpeeksi sisältöä ja liikennettä, jotta Adsense hyväksyy sivusi. Olen itse koittanut saada sivuni hyväksyttyä kolmesti, mutta tuloksetta. Nyt ehkä ymmärrän syyn ja ymmärrän olleeni liian innokas. Netistä löytämieni tietojen mukaan sivuilla olisi hyvä olla noin kaksikymmentä viidensadan sanan postausta, noin viisikymmentä päivittäistä kävijää ja sivut olisi hyvä käydä liittämässä Google Search Consolessa. Kerron tarkempia tietoja Adsensessä käsittelevässä artikkelissa, kun saan mainokset toimimaan.

Mitä tulevaisuudessa?

Tulevaisuudessa aion tosiaan kertoa tarkemmin AdMobin ja Adsensen käytöstä sekä joistain minulle vielä tuntemattomista keinoista kuten Youtubessa mainostaminen. Toinen vielä käsittelemätön asia mainoksiin liittyen on omien sivujen ja sovelluksien mainostaminen uusien käyttäjien toivossa. Näistä aiheista riittää siis vielä kerrottavaa.

Kerro kokemuksistasi

Jos olet itse joskus kokeillut mainostamista tai mainostat itse sivuillasi tai sovelluksessasi, jätä ihmeessä kommentti ja jaa kokemuksesi.


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *